Linssiluteiden herkkumuhennos

Hieman palaan vielä saaristolaisleivän paistamisohjeeseen sillä tapaa, että jos kotona ei ole valmiiksi leipävuokia, niin Rainbown tai Eskimon 1,5 litran vetoiset alumiinivuoat sopivat hyvin tähän tarkoitukseen. Kun leikkaa leivinpaperiarkin levein päin kahtia ja taittelee sitä mahdollisimman moneen kertaan puoliksi ja taas puoliksi, paperi sujahtaa vuoan pohjalle helpommin - paperi siis toki avataan ensin ja painellaan vuoan pohjalle ja reunoille. Vuoan voi myös voidella ja samalla vuoalla voi paistaa ainakin kolme eri kertaa leipäsiä.
Kanske även Maja bakade sina bröd med samma resept i ugnens varma famn hemma hos dom i Stormskär...

Sitten taas kyproslaisen kotikeittiön helppo kasvisresepti, jonka hiilijalanjälki pienenee, kun riisin korvaa vaikkapa ohrasuurimoilla tai muilla samantyylisillä kotimaisilla suurimoilla. Tällä reseptillä syö taas suurperhe kaksi päivää ja pienempi perhe voi laittaa osan sapuskasta pakkaseen.

Muhennoksen valmistusaineiksi tarvittaan

400 g linssejä (noin 5 dl)
1 iso sipuli
2 - 2,5 dl riisiä
tippa öljyä sipulien ruskistamiseen
2,5 - 3 litraa vettä keitinvedeksi
2 knorr tms. kasvis- tai kanaliemikuutiota
punaviinietikkaa


Vihreät linssit - 400g eli noin  5 dl -  huuhdellaan ja samalla poistetaan vioittuneet yksilöt tai jopa matkaan eksyneet hiekanjyvät.

 Silputtu sipuli ruskistetaan öljytilkassa tilavan kattilan pohjalla (vetoisuus noin 5 litraa). Lisätään 2,5 litraa vettä ja kiehuvaan veteen humpsautetaan siivilöidyt linssit. 10-15 minuutin jälkeen kiehumaan linssien sekaan riisit. Keittoaika yhteensä 35-40 minuuttia: linssit ovat kypsiä, kun kuoret aukeilevat/ osa jo irtoaa. Vesi saa kuplia kunnolla etteivät linssit ota kattilan pohjaan. Vettä voi joutua myös lisäämään keittämisen aikana.

Melkein valmiiseen muhennokseen löräytetään punaviinietikkaa mausteeksi, ei liikaa kuitenkaan, koska jokainen ruokailija voi itse pirskotella omalle lautaselleen annoksensa päälle sopivan määrän punaviinietikkaa ja sirotella suolaa. Särpimeksi vielä muhevaa leipää ja mahdollisimman kurttuisia oliiveja. Kurttuiset oliivit on säilötty joko suolaveteen tai öljyyn.

Näköjään kaikissa meidän annoksissamme on tarjoiluastiana samanlaiset lautaset. No, sehän johtuu tietysti siitä, että lautaset on rahdattu Suomeen Larnakan kodistamme, jossa asuimme  vuosituhannen vaihteessa. Herra G meni edeltä tammikuussa 2000 töihin Larnakaan ja asuntoa etsimään, ja itse menin sitten perästä kesäkuussa, kun tiedossa oli vuorotteluvapaa seuraavaan elokuuhun 2001 saakka. Kyproksen jakso katkesi kuitenkin vuoden alkuun 2001, kun pieni vauveli ilmoitteli tulostaan ja samalla tuli kiire Suomeen äitiysetuuksia varmistamaan. Meillä ei ollut lähtiessämme pysyvää osoitetta Suomessa, joten Kelalta alkoi tulla loppuvuodesta postia kansalaisuuteen liittyen. Olisin ehkä saanut päivätöitä Suomikoulun opettajana koko viikoksikin, mutta silloin olisi pitänyt matkata Larnaka-Lemesos ja Larnaka-Nikosia väliä parin päivän välein - ja minähän olen ajotaidoton. Larnakassa pidin Suomikoulua parina päivänä viikossa, loput päivät hamstrasin ympäri kaupunkia yhtenä päivänä oppimateriaaleja Zinonos Kiteos kadun tupakkakioskin viereisestä kirjakaupasta ja toisena päivänä kopioin materiaaleja puolisuomalaisen perheen matkatoimistossa toisella puolella kaupunkia. Koulua kävimme Konstantin Kalogeran peruskoulussa, samassa missä herra G:kin 50-60-lukujen vaihteessa on hölömöillyt kavereineen. Suomikoulu sai käyttää paikallisen koulun luokkahuonetta illalla, kun muu koulun toiminta oli jo förbii. Suomessa kuitenkin odotti vakivirka ja varma toimeentulo sekä erinomainen päivähoito ja peruskoulu pikku perheenlisällemme...

Muistoihin ovat kyllä jääneet maukkaat kaasuhellassa paistetut kalapadat ja lampaanliha perunoiden kanssa, varsinainen okhton kleftiko, pitkään pehmeäksi hautunut liha ja rapeaksi uunissa paistuneet perunat oliiviöljyisen salaatin kanssa nautittuna. Ravintolatasoista ruokaa päivittäin kotiuunista!

 Larnakan Finikoudes-bulevardi johtaa pieneen kalasatamaan juuri ennen Mackenzien rantaa.

 Htapodia - kahdeksanjalkaisia mustekaloja - tuli narrattua snorklailemalla saarelaisen kanssa itsekin, vaikka saalis onneksi jäi todella vähäiseksi. Meren alla kivikoissa löytyy mustekalan koti helposti, koska pihamaa on siististi harjattu ja pienillä kivillä tai simpukankuorilla aidattu. Sitten vaan paha ihminen kurkistaa, onko ketään kotona ja harppuuna-pyssyllä pyydystää viattoman luontokappaleen...

Merellisiä muikkuja, atherina ja marides, syödään perkaamatta öljyssä tiristettyinä. Nämä, niinkuin edelliset mustekalatkin, löytyivät lokakuussa 2018 Ateenan kauppahallista.

Tsippura on iso ja mehevä kala - juuri sopiva kaasutoimisessa uunissa perunoiden kanssa samassa vuoassa paistettavaksi. Päihittää juuri ja juuri kalakukonkin.

Kerrostaloasuntomme ympäristön maamerkkejä olivat Aijos Jorgoksen kirkko ja luostari hautausmaineen, AEK-jalkapallojoukkueen stadion  sekä KEN-alokasleiri. Äänimaisemaa olivat siis kirkonkellojen kumu sunnuntaiaamuisin tai aina kun oli tarve liturgialle, sotilasleirin joka-aamuinen prosohi, prosohi -kuulutus ja välillä sai kotiparvekkeella istuen kuunnella jalkapallostadionilla järjestettyä konserttia - esimerkiksi Notis Sfakianakiksen laulu kantoi hyvin meidän kerrostalollemme asti ja parvekkeella virvokkeiden ynnä pikkupurtavan kanssa sitä oli kiva kuunnella, tanssimaan ei sentään sopinut. Lähin linja-autopysäkki keskustaan mentäessä sijaitsi Larnakan keskussairaalan edessä. Linja-auton vakiomatkustaja olin tietysti minä, kanssamatkustajina kyydissä istuksi vaihtelevasti vanhemman puoleisia kyproslaisia tai filippiiniläisiä kotiavustajia. Kaikki omanarvontuntoiset kansalaiset kulkivat tietenkin omilla autoillaan. Parin kolmen kilometrin matka kesähelteessä tuntui kahdeltakymmeneltä kilometriltä, marras-joulukuussa oli tietysti mukava kävellä ihan suomalaisessa kesäkelissä.