Huhhuh ja ahh thee mu!

Kylläpä eilen tuli tuntikaupalla sähellettyä ja ähellettyä uutta oppiessa. Blogin aloittaminen ja tekeminen on hauskaa puuhaa, mutta vastaan tuli monen monta mutkaa ja pulmaa varsinkin kuvien lisäämisen kanssa: mitä mä teen, kun vanhat kamerat ja muistikortit on omilla teillään ja hauskat kuvat, joita olisi kiva käyttää, löytyvät enää facebookista? Kelle soitan? Mistä löytyy sopiva artikkeli, joka neuvoisi tässä? Kuka tutuista ja ystävistä olikaan se tietotekniikkaguru? Hätäännyksen ja epätoivon kyynelien keskeltä mieleen hiipi joku ehkä samantyyppinen peukalo keskellä kämmentä ja sormi suussa - tilanne. Joskus taikasauva on löytynyt astumalla ulos laatikosta, elikkäpä painamalla hiiren oikean puoleista näppäintä! Siis jossain koulutustilaisuudessa työkaverin kanssa hihitellessä ja höpötellessä on metamuistiin kuitenkin sujahtanut tiedon jyvänen, joka paniikin hetkellä onneksi alkaa harmaassa aivomössössä itää ja versoa..

Niin siis saatiin kuviakin tekstin sekaan. Tosin tuon prosessin aikana oli pakko rikkoa työnanatajan ehdotonta kieltoa tallentaa mitään - siis mi-täää-än - koneelle, joka on kesälainassa työpaikalta. Ehkä kuitenkin lieventävänä asianhaarana voi ajatella, että vaikka tässä ollaankin hankkimassa itselle uusi hieno harrastus ja ajanviete, niin samalla opettelen tärkeää työelämätaitoa: tätä taitoa ja blogin pitämistä tullaan syksyllä käyttämään moninaisissa projekteissa ja yhteydenpitovälineenä koteihin! Hups, toivottavasti ei tullut luvattua liikoja.

Ajatus blogin pitämisestä sai alkunsa siitä, kun yhdessä miehen aikuisten lasten kanssa koetimme suositella isälle/aviomiehelle bloggaamista. Hänellä kun on tapana postailla facebookiin kilometrin mittaisia paatoksellisia jaarituksia Kyproksen päivänpolitiikasta (jota hän ymmärtää ulko-kyproslaisena maamiehiään ja -naisiaan paljon paremmin!), Kyproksen lähihistoriasta, kielen rappeutumisesta ja jalkapallosta.  -Ymmärrätkö, ettei noita vuodatuksia jaksa kukaan lukea? koetimme hokea suomeksi ja kreikaksi, mutta eipä vaan herra G suostunut foorumistaan luopumaan. Hänen mielestään facebookiin ei pitäisi postailla turhia ruokaohjeita ja kuvia perhepäivällisistä, vaan asiaa!

Niin, mitähän sitä itse tulee harvoin sivuilla käydessään kirjoiteltua ja jaettua? Ruokaohjeita. Ja kissakuvia. Mustikkamättäitä ja lillukanvarsia. Onko ihmisiä pakko kiusata tuommoisella hömpällä(retorinen kysymys). Miksi en itse ala kirjoittamaan asioita ylös oman muistin virkistämiseksi ja jollekulle, joka ihan oikeasti haluaa lukea sovellettuja suurpiirteisiä  saamaiskylän ja lefkaran tulilla testattuja ruokaohjeita.. Samalla tallentuvat ohjeet itselle ja ehkä jälkipolvillekin, kuten myös valokuvat pysyvät taas hetken aikaa tallessa.

Tuossa herkkukatoksen alla puuhailee Despina-täti, jonka ruokatietämyksestä ja kokkaustaidosta on perheemme nauttinut paikan päällä hänen kotikeittiöissään maalla sekä kaupungissa. Lisäksi hänelle aina pirautetaan pulmatilanteessa, kun tarvitaan ohjeita keitto- ja paistoaikoihin papupöperöissä ja baklavaleivonnassa koettaessamme palauttaa samoja makunystyröitä hiveleviä makuelämyksiä omassa kotikeittiössämme. Panajotis-miehensä on mangallinsa ääressä suvlakia loihtimassa loimun luona.

Ruokaa laittaessani on minulla aina tavoitteena käyttää kaikki ainesosat hyödyksi ja siirtää biojätteisiin vain ihan vihoviimeiset rippeet. Sitä paitsi meillä kaikki kasvisperkeet menevät muutenkin parempiin suihin: Vili ja Bella kanit mutustelevat mielihyvin porkkanan kuoret ja ruoanlaitosta yli jäävät yrtinvarret. Välillä pitää toki miettiä ettei kaneille tule antaneeksi mitään liian hapokasta tai muuten epäsopivaa ravintoa. Toisaalta Bella-neiti vapaana lattialla pomppiessaan nakerteli kaiken vastaantulevan matoista kuparisiin sähköjohtoihin, vaatehuoneen betoninurkan uuteen uskoon ja yövieraiden nahkaiset käsilaukut parempiin suihin (jonka vuoksi kanikaverukset siirtyvät aina keväästä syksyyn ulkoruokintaan). Että siinä mielessä perunankuori silloin ja paprikan kanta tällöin ei ehkä sekoita ruuansulatusta lopullisesti.

Kaikki talteen - periaatetta noudattaen esimerkiksi mustaherukanlehti käärylöitä tehdessä lehtien keitinvedestä voisi tehdä Mannerheiminkin mielellään hörpsimää juomaa: