Epilogi suppilovahveropiirakalle

Kuinka kaikki sai alkunsa, siis kuinka piirakka sai alkunsa. No pyöräretkestä syksyiseen metsään tietenkin. Ja vain kahden pumppauksen taktiikalla tällä kertaa.

 Karikkeen keskeltä löytyi kaksi ihan parasta kaverusta, jotka olivat kuin paita ja peppu. Heitä emme poimineet piirakan täytteeksi

 Aamuaurinko oli kello kymmenen aikaan kaakossa matkalla kohti etelää... 

 Mitenkähän kotimatka sujui tästä pitopöydästä lähteneeltä öttijäiseltä?

 Ryöpättävät rouskut säästyivät tällä kertaa, kun korin pohjalle löytyi niin paljon suppilo- ja keltavahveroita. Kangasrouskuja olisi kyllä kaivannut. Joko joku on ne poiminut vai ovatko vasta nousemassa. Kangasrouskun kipakkaa makua kaipaisi suolasienisalaattiin, joka on mukava pyöräyttää joulun ajan juhlapöytään omista syksyllä kerätyistä suolaliemessä säilötyistä metsäsienistä.

 Pikkujoulukuusi.

 Metsän vieraskirjaan piti kirjata kiitokset leppoisasta aamupäivästä ja suuret kiitokset myös menneistä vuosista: ainakin kaksikymmentä vuotta tämä tuttu lähimetsä on tarjonnut marjojaan ja sieniään ruokapöytämme pelastajiksi,  mieli on saanut lepoa tuulen huminassa ja linnunlaulussa (hyttysen ininässä) ja kivenkoloihin puikahtelevien sisiliskojen sihinässä. Täällä on syöty retkieväät ja hörppäisty aamukahvit. Ompa tämä metsä toiminut aika monen koululaisen oppimisympäristönäkin vuosien varrella esitellen lapsukaisille luonnon suurta oppikirjaa.

 Onkohan ketään kotikolossa kotosalla?

 Onneksi luonnon eliöillä on omat ekologiset lokeronsa ja toiselle maistuu kärpässieni ja toinen (eli minä) saa kantarellin!

 Joulukuusi.

 Ollaanko piilosilla? Ei kylläkään kanttis mennä liian monen samaan piiloon, nyt löytyi kahdeksan piileskelijää samojen neulasten ja lehtien alta.

 Viikonlopun aamukahvila tästä etiäppäin aina ensilumille saakka. Penkitkin jo valmiina. Mitenkähän monta kertaa on mielessä ollut ottaa teltta saman tien mukaan varsinkin rinteiden notkuessa mustikkaisista varvuista. Illalla poimisi marjoja pimeän tuloon saakka ja aamuauringon noustessa jatkaisi poimimista (ettei vaan kukaan muu saisi mehevää saalista!)

Ystävykset Peppu ja Paita.

Hei, hei, pikku suppikset! Tavataan tässä kahden viikon päästä syyslomalla. Kasvakaa ja pulskistukaa rauhassa, älkääkä antako supikoiran tai Kettu Repolaisen  syödä itseänne. Mukava tietää, että syyslomalla riittää tekemistä ja metsäisiä retkiä, kun suppilovahverot ovat todellakin vasta kurkistelemassa maan pinnalle. Samoin näyttävät  muutkin sienet nousevan vähän myöhässä, mutta ne eivät taida suppisten tavoin kestää niin hyvin kylmeneviä ilmoja ja mahdollisia yöpakkasia.