Hommage à Kalakukko
Hyvät immeiset sentään, elokuun puolessa jo ollaan ja rapujuhlia tääsillä vietellään ympär pitäjee - eikä vielä sanallakaan ole mainittu Kuopion torin vetovoimaisinta valttia, kalakukkoa. Ja kyllä kai vitostien varrella välillä Leppävirta - Kuopio on kalakukon myyntiä mansikan ohella edelleen? Se mistä kalakukko pitää hankkia, oli lapsuudenperheessä selvä valinta: Hanna Partasen leipomosta Kasarmikadulta tai heidän torikojustaan Kuopion torilta. Mieluummin muikkukukko kuin ahvenkukko, koska muikkukukossa ruodot ovat varmemmin pehmenneet pureskeltaviksi.
Nykyään sudeettisavolaisena olen Kuopiossa käydessämme piipahtanut Hanna Partasen Kasarmikadun korttelileipomossa, jonne mennessä mehevät tuoksut valtaavat jo puutalokorttelin pihan ja tunnelma on kuin vanhempieni lapsuudenkertomuksista 20-30-luvuilla. Kukon seuraksi täytyy ostaa aina muhevia perunapiirakoita. Joulun aikaan taas käyn usein Senaatintorille nousevilla Tuomaan markkinoilla Helsingissä, koska sieltä löytyy Irene Partasen kalakukkokoju - muikkukukon voi vaikka etukäteen tilata leipomon sivuilta ja hakea sitten Hesasta. Erään kerran löysimme Prisman alelaarista pienen lohikukon poikasen ja pitihän se sieltä pelastaa, tosin sekin meni parempiin suihin pöydästä pienen lämmityksen jälkeen ihan hetkessä.
Kalakukkotappelu
Henkilökohtaisesti olen ollut leipomassa kalakukkoja eläessäni ehkä kolme kertaa. Aina se on ollut kesän kohokohta ja koko perheen projekti.
Kaikkihan alkaa siitä, että aamuauringon loisteessa suunnataan puutarhan nurkalle kompostin kätköistä kaivelemaan esiin pulleat onkimadot. Siitä sitten venerantaan ja ongelle joko laiturin nokkaan tai järvenselälle ahvenia narraamaan. Ehkä katiskakin on jossain vaiheessa ollut rantavesissä, mutta sen jälkeen kun katiskasta on pitänyt jonakin aamuna hautaan laittaa sinne loukkuun jäänyt piisami, on katiska nostettu vedestä aitan seinälle kuivumaan hamaan tulevaisuuteen... Kalastus oli nuoruudenpäivieni pakollinen harrastus, kun illalla soudettiin verkot vesille ja aamulla aikaisin ne taas piti nostaa. Kyllä tuli soudettua ja huovattua isän apuna monena kesäpäivänä. Muistan erään kerran, kun yhtenä alkukevään päivänä meidät saarsi järvenselällä niin tiheä usva ettei enää ilmansuunnista tai rannan sijainnista ollut kuin arvaus vain. Selällä oli vielä sulamatonta jäätä, jonka vuoksi aurinkoinen ilma muuttui hetkessä usvaseinämäksi aukealla Sotkanselällä.
Välillä piti verkkoja soutaa semmoisissa vaahtopäisissä aallokoissa, että jos kännykät olisi jo tuolloin olleet keksitty, niin olisin soittanut aika äkkiä lastensuojeluviranomaisille, että täällä ei anneta lasten nukkua puolille päivin ja laitetaan vielä myrskyyn soutamaan! Ja minkähän takia soutamaan joutui perheen nuorimmainen, vaikka olisi ollut kaksi riuskaa poikaakin talossa.
Kun pieniä ahvenia on runsaasti ämpärissä jokusen tunnin kalastelun jälkeen, niin alkaa suomustus ja suolistus, kalojen perkaus. Samaan aikaan on osa perheestä ruvennut mökkikeittiössä valmistamaan kukkotaikinaa, josta palanen nappaistaan sivuun siltä varalta, että kukko uunissa päättäisi ryhtyä laulamaan. Jos kuori repeää, täytyy sitä siis matkan varrella taikinanpaloilla paikata ja muistaakseni meidän kukot ovat olleet hyvinkin laulavaisia. Kalakukko on todellista slow foodia, siis very very slow foodia, vaikka kalat kävisi kalahallista tai marketista ostamassa. Jos aamulla aloitti kalan pyynnin seitsemän maissa, niin ehkä jo iltaseitsemältä sai saunan jälkeen siivun kukkoakin maistaa. Meidän pikku mökkerössämme oli puuhellan lisäksi viisikymmentäluvun sähköhella ja aika pian ruvettiin kukkosia paistamaan juuri sähköhellassa prosessin nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Mitään perheen perinteistä reseptiä ei tiedossani ole, eiköhän ohje lie aikoinaan napattu käsillä olevasta Savon Sanomista, mutta tämä Marttojen ohje tuntuu tutulta paistopussia lukuun ottamatta:
https://www.martat.fi/reseptit/kaupunkilaisen-kalakukko/
Kalojen ja sianlihan lisäksi voi ruistaikinakuoressa hauduttaa ihanan mustikkakukon sekä suussasulavan lanttukukon ainakin, varmasti muitakin täytteitä on olemassa. Senpä vielä muistan muinaisista kalakukkoistunnoista, että ukkimme halusi kukon kanssa kokkeljpiimee (kokkelipiimää) varsinkin siinä vaiheessa kun ajettiin liisteillä, eli kukosta oli enää pohja syömättä. Kukko kun kuuluu aukaista päältä käsin tekemällä kanteen pyöreä reikä, ikään kuin kalottihatun poistaisi kukkosen päältä kanneksi ja siitä sitten vuollaan vähitellen kaarevia kuoripaloja syöjille sisuksen kanssa nautittavaksi.
Mustikkakukko
Lanttukukko
Työpaikallani olen todella usein lueskellut ääneen Timo Parvelan Ellan ja Paten seikkailuista kertovia kirjoja. Jostakin syystä ne aina valikoituvat lukemistooni - ja nythän vihdoin älysin syyn tähän. Kirjoissa lasten opettaja laulaa jatkuvasti Lentävää Kalakukkoa - ja sehän se on minut alitajuisesti koukuttanut tämän lastenkirjallisuuden piiriin! Kalakukko-sanasta syntyy Pavlovin koirien tapaan ehdollistuma ja suusta alkaa valua sylkeä, nenä haistaa kieltä kutkuttavan tuoksun...
Esa Pakarisen laulama Lentävä Kalakukko
Vuan mitteepä teki etelän nuoriso Kajjaanista ajellessaan ja Kuopiossa pysähtyessään? Nuoret ostivat matkaevääksi Kuopion torilta makkaraperunat! No toisaalta, kalakukko ei ole leipomosta ostettuna mitään köyhän opiskelijan herkkua - ja kuulemma kuitenkin Kuopion torin makkaraperunat ovat paljon parempia kuin vaikkapa Linnanmäen makkaraperunat.
Nykyään sudeettisavolaisena olen Kuopiossa käydessämme piipahtanut Hanna Partasen Kasarmikadun korttelileipomossa, jonne mennessä mehevät tuoksut valtaavat jo puutalokorttelin pihan ja tunnelma on kuin vanhempieni lapsuudenkertomuksista 20-30-luvuilla. Kukon seuraksi täytyy ostaa aina muhevia perunapiirakoita. Joulun aikaan taas käyn usein Senaatintorille nousevilla Tuomaan markkinoilla Helsingissä, koska sieltä löytyy Irene Partasen kalakukkokoju - muikkukukon voi vaikka etukäteen tilata leipomon sivuilta ja hakea sitten Hesasta. Erään kerran löysimme Prisman alelaarista pienen lohikukon poikasen ja pitihän se sieltä pelastaa, tosin sekin meni parempiin suihin pöydästä pienen lämmityksen jälkeen ihan hetkessä.
Kalakukkotappelu
Henkilökohtaisesti olen ollut leipomassa kalakukkoja eläessäni ehkä kolme kertaa. Aina se on ollut kesän kohokohta ja koko perheen projekti.
Kaikkihan alkaa siitä, että aamuauringon loisteessa suunnataan puutarhan nurkalle kompostin kätköistä kaivelemaan esiin pulleat onkimadot. Siitä sitten venerantaan ja ongelle joko laiturin nokkaan tai järvenselälle ahvenia narraamaan. Ehkä katiskakin on jossain vaiheessa ollut rantavesissä, mutta sen jälkeen kun katiskasta on pitänyt jonakin aamuna hautaan laittaa sinne loukkuun jäänyt piisami, on katiska nostettu vedestä aitan seinälle kuivumaan hamaan tulevaisuuteen... Kalastus oli nuoruudenpäivieni pakollinen harrastus, kun illalla soudettiin verkot vesille ja aamulla aikaisin ne taas piti nostaa. Kyllä tuli soudettua ja huovattua isän apuna monena kesäpäivänä. Muistan erään kerran, kun yhtenä alkukevään päivänä meidät saarsi järvenselällä niin tiheä usva ettei enää ilmansuunnista tai rannan sijainnista ollut kuin arvaus vain. Selällä oli vielä sulamatonta jäätä, jonka vuoksi aurinkoinen ilma muuttui hetkessä usvaseinämäksi aukealla Sotkanselällä.
Välillä piti verkkoja soutaa semmoisissa vaahtopäisissä aallokoissa, että jos kännykät olisi jo tuolloin olleet keksitty, niin olisin soittanut aika äkkiä lastensuojeluviranomaisille, että täällä ei anneta lasten nukkua puolille päivin ja laitetaan vielä myrskyyn soutamaan! Ja minkähän takia soutamaan joutui perheen nuorimmainen, vaikka olisi ollut kaksi riuskaa poikaakin talossa.
Kun pieniä ahvenia on runsaasti ämpärissä jokusen tunnin kalastelun jälkeen, niin alkaa suomustus ja suolistus, kalojen perkaus. Samaan aikaan on osa perheestä ruvennut mökkikeittiössä valmistamaan kukkotaikinaa, josta palanen nappaistaan sivuun siltä varalta, että kukko uunissa päättäisi ryhtyä laulamaan. Jos kuori repeää, täytyy sitä siis matkan varrella taikinanpaloilla paikata ja muistaakseni meidän kukot ovat olleet hyvinkin laulavaisia. Kalakukko on todellista slow foodia, siis very very slow foodia, vaikka kalat kävisi kalahallista tai marketista ostamassa. Jos aamulla aloitti kalan pyynnin seitsemän maissa, niin ehkä jo iltaseitsemältä sai saunan jälkeen siivun kukkoakin maistaa. Meidän pikku mökkerössämme oli puuhellan lisäksi viisikymmentäluvun sähköhella ja aika pian ruvettiin kukkosia paistamaan juuri sähköhellassa prosessin nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Mitään perheen perinteistä reseptiä ei tiedossani ole, eiköhän ohje lie aikoinaan napattu käsillä olevasta Savon Sanomista, mutta tämä Marttojen ohje tuntuu tutulta paistopussia lukuun ottamatta:
https://www.martat.fi/reseptit/kaupunkilaisen-kalakukko/
Kalojen ja sianlihan lisäksi voi ruistaikinakuoressa hauduttaa ihanan mustikkakukon sekä suussasulavan lanttukukon ainakin, varmasti muitakin täytteitä on olemassa. Senpä vielä muistan muinaisista kalakukkoistunnoista, että ukkimme halusi kukon kanssa kokkeljpiimee (kokkelipiimää) varsinkin siinä vaiheessa kun ajettiin liisteillä, eli kukosta oli enää pohja syömättä. Kukko kun kuuluu aukaista päältä käsin tekemällä kanteen pyöreä reikä, ikään kuin kalottihatun poistaisi kukkosen päältä kanneksi ja siitä sitten vuollaan vähitellen kaarevia kuoripaloja syöjille sisuksen kanssa nautittavaksi.
Mustikkakukko
Lanttukukko
Esa Pakarisen laulama Lentävä Kalakukko
Vuan mitteepä teki etelän nuoriso Kajjaanista ajellessaan ja Kuopiossa pysähtyessään? Nuoret ostivat matkaevääksi Kuopion torilta makkaraperunat! No toisaalta, kalakukko ei ole leipomosta ostettuna mitään köyhän opiskelijan herkkua - ja kuulemma kuitenkin Kuopion torin makkaraperunat ovat paljon parempia kuin vaikkapa Linnanmäen makkaraperunat.
Kommentit
Lähetä kommentti